Muutos kasvoille radiofrekvenssihoidolla
Annella (55v) oli ryppyjä otsalla, silmien ympärillä, kaulalla, veltostumaa erityisesti leuan alla. Hän halusi ”tehdä jotakin rypyille” ja nyt oli sen aika! Hän halusi myös tummiin silmänalusiin muutosta. Keskusteltuamme asiakkaan kanssa, päädyttiin tekemään viiden kerran sarja radiofrekvenssihoitoa timanttihionnalla. Kyseessä on siis kahden eri laitteen hoito. Ensimmäisellä käynnillä valokuvattiin iho, jotta myöhemmin voitiin verrata muutoksia.
Miten radiofrekvenssi vaikuttaa? Caretech RF-hoitolaitteen teho perustuu energiaan, joka lämmittää ihon kaikkia kerroksia johtamalla kivuttomasti voimakasta radiotaajuutta ihonalaiseen kudokseen. RF lisää ihon kollageenin muodostusta, joka on kiinteyden perusta ja kutistaa rasvasoluja. Solukalvojen läpäisevyys paranee ja entsyymitoiminta aktivoituu. Lämpö parantaa verenkiertoa ja näin kuona-aineet poistuvat kudoksista paremmin. Tuloksena on tasaisempi ja sileämpi iho. Iho ”kutistuu” ja kiinteytyy, jonka seurauksena pienet rypyt ja poimut häviävät.
Radiofrekvenssihoito on myös täydellinen kasvohoito hoitolassamme ja hoidamme myös kaulan ja decolteen alueen. Hoidon alussa iho puhdistettiin ja käytettiin kasvovettä. Annen kasvoille tehtiin timanttihionta, radiofrekvenssikäsittely tehtiin kasvoille, kaulalle ja decolteelle. Otsalle imeytettiin ilmejuonteisiin vaikuttavaa seerumia. Hoito tuntui miellyttävältä koko käsittelyn ajan. Radiofrekvenssikäsittelyn jälkeen iholle laitettiin naamio, joka imeytettiin Cryo -jäädytyshoitopäällä! Lopuksi laitettiin kasvovoide ja silmänympärysvoide. Tunne oli Annen mukaan todella raikas ja virkistynyt hoidon jälkeen. Annen hoidossa käytettiin Arkanan Peptide Pro Age therapy- sekä Bo2Look- linjaa. Asiakkaan kommentti hoidosta: Hoito tuntui hyvältä, ihan niin kuin sisältäpäin olisi hoidettu. Kotona tytär oli huomannut otsan ryppyjen pienentyneen!
Toisella kerralla teimme jälleen radiofrekvenssihoidon timanttihionnalla ja sarjaa jatkettiin.
Tulokset viiden kerran jälkeen:
Ihon väri tasoittui silminnähden jo kahden kerran jälkeen. Lopullinen hoitotulos oli nähtävissä n. viikko sarjan päättymisen jälkeen. Rypyt olivat selkeästi madaltuneet erityisesti otsalta ja silmänympärysiholta sekä nasolabiaalipoimut olivat pienentyneet. Ihon sävy on tasoittunut, couperosan tuoma punoitus on lieventynyt ja silmänalusihon tummuus on vähentynyt huomattavasti. Ihon yleinen kiinteys on parantunut. Lyhyesti sanottuna Anne näyttää hoitojen jälkeen vuosia (ellei vuosikymmentä) nuoremmalta!
Mitä mieltä sitten itse Anne oli muutokseen, kannattiko sarja?
Kyllä!. Tytär oli sitä mieltä että olen muokannut kuvia, mutta en ole! Näköjään hoitojen kautta tullut tulos kesti hieman!
Anne aikoo käydä jatkossa kuukausittain ylläpitohoidossa, jolloin tulokset pysyvät. Lisäksi hän jatkaa hyvää kotihoitoa.
– Heli / KaunisHetki –